Historian havinaa – Ukko-Pekalla Meripäiville ja takaisin

Nyt on taas Meripäivät koettu. Tämän talouden toinen osapuoli ei kyseisistä pippaloista niin perusta, mutta kun tuli puheeksi, että sinne ja takaisin voisi päästä höyryjunalla, niin sain kuin sainkin seuraa reissulle. Kyseessä ei liene mikään ekologisin tapa matkustaa, mutta kuten eräs mies junassa totesi, oli se hienoa kerran elämässään päästä tuollainenkin matka kokemaan.

Ukko-Pekassa voi valita istumapaikan vapaasti kolmesta erilaisesta vaunusta, ja sinne mahtuu noin 170 ihmistä. Kävelimme baarivaunun läpi kahvilavaunuun, jossa kuljimme menomatkan kahvin ja pullan voimalla. Matkustaminen höyryjunalla oli ehkä jokseenkin pomppivampaa kuin nykyaikaisessa junassa, mutta onneksi oli pehmeät penkit!

Täytyy todeta, etten tullut ajatelleeksi, että hiiltä lentää näin kesäaikaan avonaisista ikkunoista sisään ihan mukavasti. Hiukkaset tarttuivat hyvin kiinni aurinkorasvalla vuorattuun ihoon ja löysivät tiensä hiuksiini ja valkoisen pitsimekkoni alusmekkoonkin... :D Onneksi ne sai helposti puisteltua pois, mutta hienostelijoita suosittelen harkitsemaan matkaa kahdesti.

Reilun tunnin junailun jälkeen saavuimme paahteiseen Kotkan satamaan. Markkinakojut oli melkolailla puolessa tunnissa kierretty, ja eipä sieltä mitään ostettavaa löytynyt. Suurimmaksi osaksi samoja huumoripaitoja ja metrilakuja kuin ennenkin, joista en itse niin välitä. Oikeastaan ostoksia enemmän olenkin aina tykännyt vain käydä aistimassa merellistä tunnelmaa, ja nimenomaan päiväsaikaan, jolloin humaltuneet ihmiset eivät vielä samalla lailla näy katukuvassa kuin illalla.

Kojujen kiertämiseen ei siis kauan aikaa mennyt. Ukko-Pekka lähtisi takaisin vasta viiden tunnin kuluttua, ja johonkin aika oli saatava kulumaan.  Kävimme syömässä, minkä jälkeen lähdimme kohti Sapokan vesipuistoa. Tänä vuonna en ehtinyt käymään siellä alppiruusujen ja atsaleojen aikaan, mutta arvelin siellä olevan nättiä nytkin.

Puiston varjoisalla puolella oli ihana vihreys, vehreys ja viileys! Kolme kovaa v:tä siis näillä säillä. Siellä oli mukavaa hetki hengähtää puiden ja pensaiden varjossa.

Kierrettyämme tarpeeksi puistoa kävimme läheisessä kahvilassa jäätelöllä. Olisin halunnut etsiä myös yhden geokätkön ja olinkin siitä ihan parin metrin etäisyydellä, mutta joku mies oli päättänyt viettää päiväänsä liian lähellä olevalla penkillä istuen, niin jäi kätkö etsimättä. Toimintani olisi näyttänyt ehkä vähän liian epäilyttävältä. Lähdimme siis takaisin keskustaan.

En tiedä olimmeko ainoat meripäiväkävijät, jotka emme meinanneet keksiä enää mitään tekemistä. Sen lisäksi molemmille iski totaalinen väsymys todennäköisesti juuri helteestä johtuen. Mihin edes voisimme mennä viettämään aikaa? Ja sitten miulla välähti. Kirjasto! Eihän kukaan nyt oikeasti mene Meripäivillä kirjastoon. Me menimme, viilenemään ja huilaamaan. Lisäksi silmäni osuivat vielä pariin kirjaan, jotka lainasin mukaani. Toinen kertoo kivien "salaisista voimista" ja toinen Suomen luonnon pyhistä paikoista. Saimme aikaa kulumaan sen verran, että vielä yhden kahvilan jälkeen lähdimme odottelemaan junaa. Onneksi aurinkokin meni hetkeksi pilveen, niin oli vähän mukavampi olla.

Paluumatkalla päätimme mennä salonkivaunuun. Hetken kuvittelin olevani matkustaja ainoassa lukemassani dekkarissa, Agatha Christien Idän pikajunan arvoituksessa. En tiedä oliko se niin hyvä kuvitelma, onhan kyseessä kuitenkin murhamysteeri. Mutta historiallisessa junassa matkustaminen sai selvästi ainakin mielikuvituksen liikkeelle!

Sanoisin, että kannatti kuitenkin lähteä käymään Meripäivillä, vaikka itse tapahtuma jäikin kakkoseksi höyryjunalle ja Sapokan viileille penkeille.. ;)

***
Illalla teimme vielä pienen ajelun punaisen täysikuun näkemisen toivossa. Ei näkynyt kuuta, mutta ketun sentään näimme, eikä kuuton taivas enää harmittanutkaan niin paljon. ♥